Järjestin lapsille pienet halloween juhlat. Leivottiin kummitustikkareita ja hämähäkkimuffineita, askarreltiin lepakkonaamiot, kurpitsalyhtyjä ja lepakoita ja kummituksia oksaan riippumaan.

1040752.jpg

Tässä leivosten koristelun tuotoksia. Leikkasin paperista kummitusmuotin ja sen avulla leikkasin kaulitusta pikkuleipätaikinasta kummituksia, laitoin jäätelötikun kahden kummituksen väliin. Tikut olisi kyllä kannattanut kääriä vaikka folioon, ettei olisi tummuneet. Kummitukset kuorrutettiin tomusokeri-vesikuorrutteella ja silmiksi laitettiin täytelakusta leikatut siivut.

Tehtiin myös muutamia lepakko- ja haisulipikkuleipiä.

Tarkoitus oli tehdä hämähäkkimuffinsseja, mutta koska lakunauhaa ei löytynyt, yritin tehdä jalat lakumatosta leikatuista suikaleista, mutta ne oli liian paksuja ja tönkköjä. Pari yritystä kuvassa kuitenkin näkyy. Loput muffinssit päällystin sulatetulla tummalla kuorrutteella (Kotigastronomi) ja lapset koristelivat ne lakupaloilla sekä SNY:ltä saamillani värirakeilla.

Muffinssit  -ohje kopioitu Myllyn Paras-sivulta

dl

Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja

2

dl

sokeria

2

tl

leivinjauhetta

2

tl

vaniljasokeria

1

dl

kermaa

2

 

kananmunaa

100

g

juoksevaa margariinia (pullo)

1

dl

appelsiinituoremehua

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Voit käyttää myös muuta rasvaa kuin pullomargariinia, sulata ja jäähdytä tällöin rasva ensin. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min. 

Erilaisia variaatioita tästä reseptistä löytyy tuolta linkistä. Minä jaoin taikinan kahtia ja maustoin puolet raastetulla pätkiksellä ja toisen osan taikinasta turkinpippurirouheella. Todella helppo ohje ja onnistui hyvin.

Testasin samalla myös uutta pikkumuffinssipeltiäni, mutta harmikseni muffinssit jäivät siihen kiinni, vaikka voitelin vuoan. Kokeilin peltiä toisenkin kerran ja nyt myös korppujauhotin vuoan, mutta ei auttanut sekään, jäivät taas kiinni. Harmi. :(

1040758.jpg

Mutta sitten itse juhlaan. Juhla alkoi päivällisellä, ja ruokana oli matopataa. Ainekset samat kuin Peppi Pitkätossun voimavuoassa, mutta tein sen kattilassa ja nestettä ei tullut niin paljon kuin uuniversiossa.

1040763.jpg

Ruoan jälkeen lapset ja isi kävivät saunassa ja minä laittelin jälkiruoka/iltapalapöydän valmiiksi.

1040768.jpg

Tarjolla oli: popcornia, suolatikkuja, suklaanameja, hämähäkkimuffinsseja ja kummitustikkareita, sekä noidan taikajuomaa, jonne oli tainnut pudota noidan käsikin...

1040765.jpg

Taikajuomassa vihreää päärynä mehukattia, vettä ja smurffilimsaa. Käden tein jäädyttämällä sinisellä elintarvikevärillä värjättyä vettä hyvin pestyn kumihanskan sisällä.

1041190.jpg

Saunanpuhtaat supersankarit. Sentään kerkesin kuvan ottamaan ennenkuin sai naamio pikkuneidiltä kyytiä.

1041194.jpg