Jo ala-asteiässä kävin kokkikerhossa ja tykkäsin kovasti leipoa. Murkkuikäisenä leivoin kakut ja muut tarjoilut perheen juhliin. Olen suunnitellut ja suureksi osaksi itse valmistanut vanhempieni 50v. juhlat, siskojen rippi-, yo- ja valmistujaisjuhlat, joissa vieraita on ollut useita kymmeniä. Olen järjestänyt jos jonkinlaisia illanistujaisia, jos jonkinlaiselle porukalle, jos jonkinlaisella teemalla...:) Nykyään ruoanlaitto on enimmäkseen arkiruokaa lapsiperheelle, mutta juhla-aikaan sitten panostan enemmän. Minusta on ihana suunnitella tarjoiluja ja menuja. Leivonta on jäänyt aika vähiin nykyään ja sen kyllä huomaa; tuntuu ettei mikään leipomus nykyään onnistu!

Ensimmäisen keittokirjani sain 14-vuotiaana joululahjaksi isältäni. Kirjan nimi oli "Rakkaudesta ruokaan". Ensimmäisen oman "keittokirjani" tein noin 10-11 vuotta sitten serkkutytölleni, joka oli muuttanut poikakaverinsa kanssa yhdessä asumaan ja ihmetteli, kuinka hän oppisi tekemään eri ruokia. Käsin kirjoittelin reseptejä eri kategorioihin, semmoisia mistä itse tykkäsin ja - nyt myönnän- osan keksin ihan siinä kirjoittaessa, että "varmaan tämmöistäkin voisi tehdä". Hih, onkohan niitä kokeiltu ja onkohan niitä voitu tehdä? En edes muista mitä kaikkia reseptejä sinne laitoin...

Meillä kotona on aina ollut kasvimaa. Kotoa pois muuttaessani hankin paljon huonekasveja, kasvattelin pikkukaktuksia siemenistä, napsin oksia työpaikan ja sukulaisten kasveista, juurrutin ja laitoin kasvamaan. Hommasin huonekaluja ja seinähyllyjä sen mukaan, miten saisin mahdollisimman paljon tilaa kasveille. Nykyään huonekasvit joten kuten kituvat talven yli, mutta keväällä alkaa multasormi syyhyämään ja kesän möngin mullassa hoidellen kasvihuonetta ja kukkapenkkejä ja aina jotain uutta pihaan laitellen.

Koulussa tykkäsin aina käsitöistä. Aina siihen asti, kunnes seiskaluokalla sain käsitöistä todistukseen 7! Siihen loppuivat käsityöni, sillä numerohan todisti, että en osannut tehdä käsitöitä! (ala-asteella se oli aina ollut 9). Sitten parikymppisenä palasin töihin koulunkäyntiavustajaksi siihen kouluun, jossa olin käynyt ala-asteen viimeiset luokat. Vanha opettajani on kova neulomaan ja neuloi sukkia ja lapasia kaikki välitunnit opettajanhuoneessa. Pyysin häntä opettamaan minuakin ja siitä se taas alkoi! Joka syksy alkoi neulontainnostus ja kesti jouluun asti. Sukkia ja lapasia syntyi kymmeniä pareja. Edelleenkin tuo käsityöinnostus kestää elo-syyskuusta jouluun.

En ollut edes kuullut sanaa "blogi" ennen kuin Vauva-lehden ruokakeskusteluista löysin Lintu75:n viestin, jossa oli linkki hänen ruokablogiinsa. Ihmeissäni ihastelin tuotoksiaan. Sitten Marie laittoi bloginsa ja taas ihasteltiin ja ihmeteltiin. Yllytin Jenna-siskoa, että laittaisi hänkin oman blogin, johon laittaisi leipomuksiaan. Ei mennyt montaa viikkoa, kun sitten jo itsekin oman blogin laitoin. Ajattelin, etten sitä kovin paljon kerkeä päivittää, kun vauvaa silloin odotin jo aika lopuillaan. Ensimmäisen vauvan kanssa elin vain sitä vauva-arkea, oikeastaan vailla mitään omaa elämää. Vauva täytti koko elämäni. Ehkä juuri siksi minun piti laittaa tämä blogi. Että minulla olisi jokin oma juttu. Että olisin jotain muutakin kuin äiti.

Enpä uskonut silloin, kuinka paljon tästä blogista saisinkaan! Ilman tätä blogia ruoanlaitto olisi ollut välttämätön paha, samat ruoat olisivat kiertäneet ruokalistalla, luultavasti en olisi tehnyt kovinkaan paljon käsitöitä (huom. blogin kuvausteksti!), en olisi saanut niin paljon ihania blogiystäviä, en olisi oppinut näin paljon tietokoneen ja netin käyttöä, en olisi kuullutkaan 3D-korteista ja muusta "nykyaskartelusta", enkä varmasti olisi päätynyt laittamaan omaa yritystä. En ole varmaan koskaan ennen ollut näin energinen ja innostunut niin monista asioista, kuin tämän viime vuoden ajan olen ollut. Ja se on suureksi osaksi tämän "blogielämän" ansiota. Ei siis vain tämän oman blogin, vaan kaikkien niiden yli 50 blogin, joita suht aktiivisesti seuraan sekä lukemattomien muiden blogien, joihin eksyn linkkien kautta. Tämä on aivan uskomaton maailma!

Toisaalta: en varmaan olisi jaksanut tätä blogia niin aktiivisesti (myönnetään, nykyään ei enää niin aktiivisesti!) päivittää ilman TEITÄ, teidän  kommentteja ja sähköposteja. Nykyään blogissani käy noin 800-1000 vierailijaa päivässä, mikä tuntuu uskomattomalta! Lisäksi minulla on kaksi muuta blogia, yksi salainen blogi, jossa pidän "päiväkirjaa" lasten kehityksestä ja tapahtumista, sekä nyt myös korttiblogi. Mitään tällaista en olisi osannut kuvitella vuosi sitten.

KIITOS LUKIJAT, KIITOS BLOGIYSTÄVÄT, KIITOS VUODATUS!

-Mihanna-