Arvonnan yhteydessä tulikin jo paljon kivoja isänpäiväideoita jakoon. Ajattelin vielä kantaa oman korteni kekoon ja laittaa muutamia käyttämiäni, sekä netistä löytämiäni ideoita.

Isänpäiväkortteja

Omasta blogistani löytyy muutamia lasten kanssa toteutettavia kortteja eli kukkakimppukortti, sekä silkkipaperikukka ja hymynaama. Hymynaaman tekniikalla kennopaperista voisi tehdä myös isomahaisen isän, eli nenän sijaan tehdään maha ja piirretään muu vartalo sen ympärille.

Toinen isomaha-idea: kaksiosainen korttipohja, jossa pyöreä aukko. Puolita pyöreä massapallo ja maalaa se haluamasi väriseksi. Liimaa massapallon puolikas sisäsivulle siten, että se tulee aukosta etupuolelle. Kortin etusivulle piirrä kukka (tai tee terälehdet esim. silkkipaperista), eli massapallo on kukan keskusta. Sisäsivulle piirrä isän kuva ja massapallo onkin isän maha!

Lisää kortti-ideoita löytyy Perhekerhosta, Ihan itsestä, sekä tästä. Äänitettävät onnittelukortit voisi olla myös mukava idea. Runoja ja mietteitä isänpäiväkorttiin, jos ei oma runosuoni syki.

Isyyspakkaus tulevalle, eli odottavalle isälle tai juuri "valmistuneelle" isälle. Pakkauksen voi suunnitella oman mielensä mukaan, kivoja ideoita löytyy täältä. Itse tein miehelleni isyyspakkauksen odottaessamme esikoista. Laitoin pakkaukseen ainakin ruokalapun, jossa luki "I love Daddy", tutin ja tuttipullon (niitäkin olen nähnyt samanlaisella tekstillä), Isä-pörrösukat, pienen konjakkipullon, sikarin ja suklaakonvehteja.

Leikkimielistä Isänpäivän toivomuslomaketta voi käyttää isänpäivän suunnitteluun. Itse käytin sitä viime vuonna.

Isänpäivälahjoja

Olen tehnyt kahtena isänpäivänä isälle ja pojalle samanlaiset t-paidat (pojalle body) valokuvasta, jossa isä ja poika ovat yhdessä. Digikameralla otettu kuva tulostetaan silityskuvakalvolle, joita saa ainakin kirjakaupoista. Kuva leikataan ja silitetään vaaleaan paitaan pakkauksen ohjeen mukaan. Samalla tavalla olen tehnyt myös mm. kauppakasseja.

Kaupungeista ainakin löytyy painopaikkoja, joissa oman valokuvan voi painattaa paitaan, mukiin, hiirimattoon, palapeliin, yms. Netissäkin näitä palveluja varmaan on, mutta tuskin enää isänpäivään kerkeää. Mutta joululahjaideaksi voi laittaa korvan taakse.

Netistä surffailemalla löysin seuraavia ideoita:

* suklaasta tehtyjä työkaluja, -solmioita yms. Paljon myös muita lahjaideoita.

* talleta lapsen kädenjälki hiekkaan

* 3D käden- tai jalanjälki

* herkkuja ja lahjaideoita

Tässä nyt tämmöisiä ideoita, jos jolla kulla vielä  hakusessa.