Etsin netistä hyvää katkarapusalaatin ohjetta ja päädyin taas monen reseptin yhdistelmään, kun joka ohjeesta löytyi jotain hyvää.

152319.jpg

1,25 dl pitkäjyväistä riisiä

3 dl vettä + suolaa

Keitä riisi kypsäksi.

Marinadi riisille:

0,5 dl äljyä

0,25 dl omenaviinietikkaa

2 tl juoksevaa hunajaa

ripaus suolaa ja mustapippuria

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kaada kuuman, kypsän riisin joukkoon. Jäähdytä.

jäävuorisalaattia

minitomaattia

kurkkua

omenaa (päälle sitruunamehua ettei tummu)

purjoa

kermajuustoa

katkarapuja

tilliä

kovaksi keitettyä kananmunaa

Kuutioi ja pilko tomaatit, kurkku, omena, purjo ja juusto. Lisää joukkoon hienonnettu tilli ja katkaravut. Kääntele sekaan myös jäähtynyt riisi. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunti.

Laita salaattivadin pohjalle jäävuorisalaattia (tai muuta salaattia) ja kaada marinoitunut salaattiseos päälle. Koristele kananmunalohkoilla.

Tarjoiluun sopii erinomaisesti Meiran Lime-salaattikastike.